20170712

Linkitä blogisi

Mun blogin lukulista on hitaasti mutta varmasti tehnyt kuolemaa nyt useamman vuoden, ja oon säännöllisen epäsäännöllisesti huudellut uuden luettavan perään. Suuri osa tämän kautta löytämistäni blogeista on kuitenkin jäänyt tauolle tai lopettanut muutaman kuukauden sisällä.



Nyt hakusessa on jälkeen uutta luettavaa! Erityisesti toivoisin  löytäväni "sekablogeja", eli blogeja, joiden kaikki postaukset eivät liity kauneuteen, eläimiin, sisustukseen tai ruuanlaittoon, vaan mukaan mahtuu tekstittömiä kuvapostauksia, kuvattomia tekstipostauksia, omia ajatuksia, kuulumisia ja arkielämää. Tiukempikin kategorisointi on kuitenkin okei, eli jos blogisi keskittyy vain johonkin tarkempaan aihealueeseen, on senkin linkki enemmän kuin tervetullut!

Linkkejä otan vastaan kaksi viikkoa, eli 26.7.2017 asti. Tämän jälkeen valitsen linkitetyistä kolme suosikkiani, jotka esittelen omassa blogissani. Muistathan mainita kommentissasi, saako blogisi banneria käyttää linkitettyjen blogien esittelyissä.

Ps! Myös muiden some-kanavien linkittely on sallittua (Instagram, Twitter, Tumblr tms)!

20170710

Puutarha



Muru on hurjan innostunut puutarhanhoidosta, kiitos meidän naapurien! Mä itse nautin enemmän sisällä olevien viherkasvien hoidosta, mutta nyt Muru oli saanut kukkapenkin niin kauniiksi, että oli pakko käydä kuvailemassa.



Naapurin pihasta löytyi pieni tammen taimi, jonka mä adoptoin parvekkeelle kukkaruukkuun. Se selviää ruukussa useamman vuoden, ja se saa muuttaa meidän mukana täältä minne me ikinä päätetäänkään muuttaa.

Nurmikko meillä kuivui, kun olin vanhemmilla, mutta reipas kastelu on saanut sen toipumaan. Ulkona on ollut yli 20 astetta nyt pari päivää, ja sisällä tuntuu olevan tuplasti kuumempi. Onneksi pihassa voi käydä vilvottelemassa, ja nyt se on miellyttävääkin. Ostettiin pihaan puutarhakalusteet ja ollaan syöty ulkona nyt parina iltana, kun Murun vanhemmat ovat kylässä.

20170702

Helsinki Pride 2017




Helsinki Pride on jälleen kerran saanut arvoisensa päätöksen! Viikon mittainen tapahtuma päättyi lauantaina 1. heinäkuuta perinteiseen Pride-kulkueeseen, joka lähti Helsingin keskustasta Kansalaistorilta ja kulki keskustan läpi Kaivopuistoon, jossa kulkue päättyi muutaman tunnin mittaisiksi puistojuhliksi. Olin mukana kolmatta kertaa, mutta tää oli mun ihka ensimmäinen Pride-kulkue ikinä! Kuulun itsekin sateenkaarevaan kansaan (Muru on naisolento, jos joku ei vielä tiennyt!), joten mä koin tosi tärkeäksi osallistua kulkueeseen edes kerran elämässäni.

Lähdin reissuun Murun, hänen ystävänsä Sannin sekä vanhojen työkaverieni Maijan ja Jonnin kanssa marssimaan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta. Sää suosi meitä siinä mielessä, että vettä ei satanut koko päivänä, mutta aurinko ei meille kyllä lämpöään suonut. Eipä tuo haitannut, fiilis oli katossa ja vain sillä oli merkitystä! Tykkäsin melkein kulkueesta enemmän kuin itse puistojuhlasta (liekö syy vähemmän mieluisten esiintyjien) ja aion todellakin osallistua seuraavanakin vuonna! ♡